![]() |
© 2013 Huhtamäki Oyj |
|
May 7, 2008
Kestävän kehityksen johtaminen Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi sekä konsernissa noudatettavat eettiset toimintaohjeet ja yhteiset arvot muodostavat perustan toiminnallemme. Taloudellista ja sosiaalista vastuuta sekä ympäristövastuuta samoin kuin riskienhallintaa edistetään lisäksi yksityiskohtaisemmilla politiikoilla. Huhtamäki on sitoutunut noudattamaan Kansainvälisen kauppakamarin kestävän kehityksen periaatteita. Peruskirjan 16 periaatetta muodostavat ympäristöpolitiikan perustan. Politiikkaa täydentävät yksityiskohtaisemmat toimintaohjeet ja suositukset, kuten eettiset säännöt konsernin toimittajille ja alihankkijoille. Konsernin toimintaan ja tuotteisiin liittyvien ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi ja parhaiden toimintatapojen jakamiseksi on otettu käyttöön ympäristöjohtamisjärjestelmiä. Kaikki tuotantoyksiköt raportoivat ympäristö-, työterveys- ja työturvallisuustoiminnastaan Global Reporting Initiative (GRI) -raportointiohjeistoon (G3) perustuvin tunnusluvuin. Tiedot kerätään konsernitasolla ja tulokset jaetaan kaikille liiketoimintasegmenteille. Yhteensä 54 tuotantoyksiköstä 26 yksikköä, joihin lukeutuvat kymmenen liikevaihdoltaan suurinta tuotantoyksikköä, noudattaa ulkoisesti vahvistettua ja valvottua ympäristöjohtamisjärjestelmää, kuten ISO 14001- ja EMAS (the Eco-Management and Audit Scheme) -järjestelmää, tai sisäisesti valvottua ohjelmaa, kuten yhdysvaltalaista Environmental Care Programia. Vuoden 2011 loppuun mennessä saavutettaviksi asetetut konsernitason ympäristötavoitteet kohdennettiin vuonna 2009 segmenttitasolle. Täsmennetyillä tavoitteilla vahvistetaan ympäristöjohtamisen merkitystä segmenttien toiminnassa. Ympäristötavoitteissa saavutetut tulokset raportoidaan jatkossa segmenteittäin. |
|